Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) iäkkäille ja tietyille riskiryhmille suosittelemat koronarokotteen syystalven 2023 tehosteannokset annetaan uudella varianttirokotteella. THL kertoo tiedotteessaan, että XBB.1.5-rokotteita on jo alettu toimittamaan hyvinvointialueille. Hyvinvointialueet vastaavat rokotusten järjestämisestä ja kertovat, mistä ja milloin rokotteen voi saada. Tehosteannos suositellaan otettavaksi samaan aikaan influenssarokotuksen kanssa.

Muutamissa Euroopan maissa on jo päätetty tai harkitaan koronarokotusten aikaistamista suurimmassa vakavan taudin riskissä oleville jo ennen influenssarokotuksia.

– Koronatilanne on tällä hetkellä Suomessa rauhallinen. Terveysviranomaisten on kuitenkin hyvä varautua siihen, että Suomessakin korkean ikänsä tai perussairautensa vuoksi kaikkein hauraimpien riskiryhmiin kuuluvien tehosterokotuksia voidaan ryhtyä aikaistamaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi ikääntyneiden pitkäaikaishoitolaitoksissa asuvia ja voimakkaasti immuunipuutteisia, kertoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.

Tehosterokotusten kohderyhmät säilyvät ennallaan

THL suosittelee, että koronarokotteen syystalven 2023 tehosteannos annetaan 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville sekä 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille.

Uudella tehosteannoksella pyritään vähentämään vakavia sairastumisia, sairaalahoidon tarvetta ja koronaan liittyviä kuolemia.

Laajaan koko väestön rokottamiseen ei ole lääketieteellistä perustetta. Alle 65-vuotiailla, joilla ei ole vakavalle koronataudille altistavia sairauksia, aiemmin suositellut kolme rokoteannosta sairastetut koronataudit mukaan lukien antavat yhä hyvän suojan vakavaa koronatautia vastaan.

Ensimmäinen XBB.1.5-varianttiräätälöity rokote sai myyntiluvan syyskuun alussa. Voimassa olevan yhteishankintasopimuksen mukaan sitä tulee Suomeen syyskuussa hieman yli miljoona annosta. Tarkkaan annosmäärään vaikuttaa, kuinka hyvin kuuden annoksen pulloista saadaan hyödynnettyä ylimääräisiä annoksia.

fi
Yksityisyytesi

Kun vierailet sivustollamme, voimme tallentaa tai hakea tietoja selaimestasi, pääsääntöisesti evästeiden muodossa. Näitä tietoja käytetään pääsääntöisesti analytiikassa ja saadaksemme palvelun toimimaan odottamallasi tavalla. Kunnioitamme yksityisyyttäsi, ja voit valita mitkä evästeet haluat hyväksyä. Tiedot eivät yleisesti tunnista sinua suoraan, mutta ne voivat tarjota juuri sinulle mukautetun verkkokokemuksen. Jos olet käynyt verkkosivustollamme aiemmin ja hyväksynyt evästeiden käytön, voit aina poistaa ne siirtymällä selaimesi yksityisyysasetuksiin.