Koronarokotteen syystalven 2023 tehosteannosta suositellaan 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille riskiryhmiin kuuluville sekä 12 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tiedotteessaan.

Suurimmassa vakavan koronataudin riskissä oleville ryhmille suositellaan tehosteannosta, koska koronatautia esiintyy mahdollisesti jälleen enemmän syksyllä ja talvella. Uuden tehosteannoksen on tarkoitus vähentää vakavia sairastumisia, sairaalahoidon tarvetta ja koronaan liittyviä kuolemia.

– Laajaan koko väestön rokottamiseen ei ole lääketieteellistä perustetta. Alle 65-vuotiailla, joilla ei ole vakavalle koronataudille altistavia sairauksia, aiemmin suositellut kolme rokoteannosta sairastetut koronataudit mukaan lukien antavat yhä hyvän suojan vakavaa koronatautia vastaan, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Mika Muhonen.

Ei ole odotettavissa, että uudet rokotteet antaisivat merkittävää suojaa lievää koronatautia ja tartuntoja vastaan. Tämän vuoksi sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille syystalven tehosteannosta suositellaan vain silloin, jos työntekijä kuuluu ikänsä tai perussairauksiensa vuoksi tehosteannoksen kohderyhmään. Kaikkien sote-ammattilaisten tehosteannoksille ei ole lääketieteellisiä perusteita.

Syystalven tehosteannoksena käytetään todennäköisesti Pfizerin uutta XBB.1.5-varianttiräätälöityä Comirnaty-rokotetta. Ennakkotiedon mukaan Euroopan lääkevirasto EMA käsittelee rokotteen myyntilupahakemuksen elokuun lopussa. Kun rokote saa myyntiluvan, voimassa olevan yhteishankintasopimuksen mukaan sitä tulee Suomeen syyskuun lopusta alkaen runsas miljoona annosta.

Hyvinvointialueet vastaavat rokotusten järjestämisestä ja kertovat, mistä ja milloin rokotteen voi saada.

fi