Pääkaupunkiseudun lukiolaistytöistä monet käyttävät älypuhelinta lähes 6 tuntia päivässä. Mahdollisesti jopa kuudennes heistä saattaa olla myös riippuvaisia sosiaalisesta mediasta, tuore tutkimus osoittaa. Tutkimukseen osallistui 21 lukiota Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta.

Osana tutkimusta 1 164 lukiota käyvää 16-vuotiasta tyttöä arvioi itse älypuhelimen käyttöään sekä hyvinvointiaan. Lisäksi heistä noin puolet jakoi tutkijoille kuvakaappauksia puhelimensa käyttötilastoista.

Käyttötilastojen perusteella tytöt olivat älypuhelimen ääressä keskimäärin 6 tuntia päivässä, ja tästä lähes 4 tuntia oli sosiaalisen median käyttöä.

Arviolta 16 prosenttia tytöistä oli todennäköisesti riippuvaisia sosiaalisen median käytöstä ja 37 prosentilla oli ahdistuneisuushäiriöön viittaavia oireita.

Sosiaalisen median ongelmakäyttäjät olivat muita todennäköisemmin ahdistuneita, alakuloisia, väsyneitä ja yksinäisiä. Lisäksi he kokivat terveytensä heikommaksi ja olivat tyytymättömämpiä kehoonsa kuin tytöt, jotka käyttivät sosiaalista mediaa vähemmän.

Tutkijat korostavat, ettei tämän aineiston perusteella voi varmuudella sanoa johtuvatko nuorten oireet liiallisesta kännykän käytöstä vai onko liiallinen käyttö osa oireilua. Sosiaalisen median yletön käyttö on tosin yhdistetty nuorten oireiluun useissa tutkimuksissa aiemminkin.

Tutkimuksen tekivät Silja Kosola, Sara Mörö ja Elina Holopainen. Tulokset julkaistiin arvovaltaisessa Archives of Disease in Childhood -lehdessä

fi