Insuliiniresistenssi voi olla osallisena yli 30 sairauden kehittymisessä, tuore tutkimus osoittaa. Tutkimus julkaistiin Euroopan diabetestutkijoiden vuotuisessa EASD-konferessissa.
Insuliiniresistenssi tarkoittaa insuliinin tehon heikkenemistä, jonka takia haimalla on vaikeuksia tuottaa sitä riittävästi, jotta veren sokeritasot pysyvät kurissa. Kun resistenssi kehittyy pitkälle, edessä on tyypin 2 diabetes.
Tiedot perustuvat brittien mittavaan UK Biobank -aineistoon, josta analysoitiin 430 000 miehen ja naisen 13-vuotiset seurantatiedot.
Tulosten perusteella insuliiniresistenssi liittyi suurentuneeseen riskiin sairastua 26 sairauteen. Esimerkiksi unihäiriöt, bakteeri-infektiot, iskias, maksataudit, mielialahäiriöt, haimatulehdukset, diabetes, sydän- ja verisuonitaudit, korkea kolesteroli ja verenpaine ja kihti olivat yleisempiä.
Hieman yllättäen insuliiniresistenssi liittyi myös pienempään riskiin sairastua joihinkin sairauksiin kuten anemiaan, Parkinsonin tautiin ja osteoporoosiin.
Osa yhteyksistä on tunnettu aiemminkin, mutta esimerkiksi Parkinsonin tautia koskeva havainto on uusi. Insuliiniresistenssi liittyi myös suurempaan riskiin menehtyä seurannan aikana, mutta tämä havaittiin vain naisilla. Tutkimukseen osallistuneet olivat 40–69-vuotiaita.