Pandemiavuodet, ihmisten liikkuvuuden väheneminen ja maailmantilanne ovat vaikuttaneet yhteiskuntaan siten, että verenluovuttajien riittävyys uhkaa muodostua haasteeksi, kertoo SPR:n veripalvelu tiedotteessaan.

Tällä hetkellä vain noin kolme prosenttia suomalaisista luovutusikäisistä luovuttaa vuosittain verta.

Potilaat tarvitsevat luovutettua verta joka päivä. Miehiä toivotaan lisää verenluovuttajiksi, sillä he ovat usein kooltaan naisia suurempia, ja siten myös heidän verivolyyminsä on isompi kuin naisten. Miehillä on huomattavasti naisia suurempi rautavarasto, joka kestää paremmin verenluovutuksen.

– Vaikka miesluovuttajien määrä on ollut parin viime vuoden aikana pienoisessa kasvussa, heitä on kuitenkin edelleen selkeästi naisia vähemmän. Miesten osuus verenluovuttajista on tällä hetkellä 43 %, kertoo Veripalvelun asiakkuuspäällikkö Liisa Romo.   

Halu auttaa saa aloittamaan

Veripalvelu toteutti kesällä kyselytutkimuksen verta luovuttaville miehille selvittääkseen heidän näkemyksiään ja kokemuksiaan verenluovutuksesta.

Verenluovutuksen helppous oli merkittävin syy kyselyyn vastanneille palata verenluovutukseen uudestaan (76 %). Kyselyyn vastanneet arvioivat verenluovutuksen erittäin helpoksi kiitettävällä arvosanalla 9,25 (asteikolla 1-10). Toiseksi yleisin syy (74 %) oli halu auttaa verivalmisteita tarvitsevia potilaita, joka oli myös yleisin syy aloittaa verenluovutus.

 

fi
Yksityisyytesi

Kun vierailet sivustollamme, voimme tallentaa tai hakea tietoja selaimestasi, pääsääntöisesti evästeiden muodossa. Näitä tietoja käytetään pääsääntöisesti analytiikassa ja saadaksemme palvelun toimimaan odottamallasi tavalla. Kunnioitamme yksityisyyttäsi, ja voit valita mitkä evästeet haluat hyväksyä. Tiedot eivät yleisesti tunnista sinua suoraan, mutta ne voivat tarjota juuri sinulle mukautetun verkkokokemuksen. Jos olet käynyt verkkosivustollamme aiemmin ja hyväksynyt evästeiden käytön, voit aina poistaa ne siirtymällä selaimesi yksityisyysasetuksiin.