Kuorsaaminen ei tuoreen tutkimuksen mukaan heikennä nuorten muistia ja muita ajatustoimintoja, mutta osalla se voi liittyä muun muassa käytöksen ja tunteiden hallinnan vaikeuksiin.

Tutkimukseen osallistui 12 000 keskimäärin 10-vuotiasta, joita seurattiin viiden vuoden ajan. Osallistujien kuorsaamista, kognitiota ja oireilua selviteltiin neljästi seurannan aikana.

Tutkimuksen alkaessa 7 prosenttia lapsista kuorsasi, mutta heidän osuutensa putosi 3 prosenttiin viidessä vuodessa.

Kuorsaaminen ei liittynyt heikompiin tuloksiin kognitiivisia mielentoimintoja mittaavissa testeissä missään vaiheessa seurantaa. Kuorsaajilla oli kuitenkin muita todennäköisemmin tunne-elämän, sosiaalisten suhteiden ja käytöksen ongelmia, tulokset osoittivat. Oireilua oli etenkin lihavilla nuorilla.

Tulokset olisi syytä varmistaa lisätutkimuksissa, mutta samaan viittaavia havaintoja on tehty aiemminkin. Säännöllisesti kuorsaavien lasten aivoissa on nähty muun muassa muutoksia, jotka voivat liittyä keskittymisen, käytöksen ja oppimisen ongelmiin. Kuorsaamisen hoitaminen esimerkiksi nielu- ja kitarisojen poistoleikkauksella saattaisi korjata tilanteen.

Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.

fi
Yksityisyytesi

Kun vierailet sivustollamme, voimme tallentaa tai hakea tietoja selaimestasi, pääsääntöisesti evästeiden muodossa. Näitä tietoja käytetään pääsääntöisesti analytiikassa ja saadaksemme palvelun toimimaan odottamallasi tavalla. Kunnioitamme yksityisyyttäsi, ja voit valita mitkä evästeet haluat hyväksyä. Tiedot eivät yleisesti tunnista sinua suoraan, mutta ne voivat tarjota juuri sinulle mukautetun verkkokokemuksen. Jos olet käynyt verkkosivustollamme aiemmin ja hyväksynyt evästeiden käytön, voit aina poistaa ne siirtymällä selaimesi yksityisyysasetuksiin.