Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suosittelee tulevana syksynä koronarokotteen tehosteannosta iäkkäille ja tietyille riskiryhmille. Tehosteannosta suositellaan hoitokodeissa ja säännöllisessä järjestetyssä kotihoidossa oleville, kaikille yli 80-vuotiaille sekä kaikille voimakkaasti immuunipuutteisille iästä huolimatta. Suositus on, että näiden ryhmien rokotukset aloitetaan syksyllä heti kun rokotteet ovat saapuneet Suomeen.

Edellä mainittujen ryhmien ohella syksyn tehosterokotetta suositellaan myös kaikille 75–79-vuotiaille. Heillä vakavan taudin riski on kuitenkin yllä mainittuja ryhmiä pienempi. THL suosittelee, että myös nämä rokotukset toteutetaan tulevana syksynä tavanomaista aikaisemmin.

Koronarokotetta on lisäksi syytä tarjota syksyllä viimeistään influenssarokotusten yhteydessä myös muille 65 vuotta täyttäneille sekä 18 vuotta täyttäneille, joilla on jokin vakavan koronavirustaudin riskiä lisäävä perussairaus.

Hyvinvointialueet vastaavat rokotusten järjestämisestä alueellaan ja kertovat, mistä ja milloin rokotteen voi saada.

Koronarokotuksilla pyritään ehkäisemään koronasta johtuvia sairaalahoitoja ja kuolemia.

– Analyysimme perusteella rokottaminen on hyvin vaikuttavaa yli 80-vuotiailla ja voimakkaasti immuunipuutteisilla. Koronakuolemia voidaan estää etenkin rokottamalla hoitokotien asukkaita, sillä suurin osa kuolemista tapahtuu hoitokodeissa, sanoo THL:n tutkimusprofessori Tuija Leino.

fi
Yksityisyytesi

Kun vierailet sivustollamme, voimme tallentaa tai hakea tietoja selaimestasi, pääsääntöisesti evästeiden muodossa. Näitä tietoja käytetään pääsääntöisesti analytiikassa ja saadaksemme palvelun toimimaan odottamallasi tavalla. Kunnioitamme yksityisyyttäsi, ja voit valita mitkä evästeet haluat hyväksyä. Tiedot eivät yleisesti tunnista sinua suoraan, mutta ne voivat tarjota juuri sinulle mukautetun verkkokokemuksen. Jos olet käynyt verkkosivustollamme aiemmin ja hyväksynyt evästeiden käytön, voit aina poistaa ne siirtymällä selaimesi yksityisyysasetuksiin.