Istumatyöhön liittyy terveyshaittoja, mutta niitä voi helposti vähentää lisäämällä vapaa-ajan liikuntaa. Myös pitkien istumisjaksojen pätkiminen ja jaloittelu tepsivät, tuore tutkimus osoittaa.

Taiwanilaistutkimuksen tulokset perustuvat 480 000 keskimäärin 39-vuotiaan kolmetoistavuotisiin seurantatietoihin, ja niiden perusteella pelkkää istumatyötä tekevien riski menehtyä sydän- ja verisuonitautiin seurannan aikana oli noin kolmanneksen suurempi kuin osallistujien, joiden työssä oli hyvin vähän istumista. Myös muista syistä johtuvat kuolemat olivat heillä yleisempiä, mutta yhteys ei ollut yhtä voimakas.

Vastaavia vaikutuksia ei havaittu osallistujilla, joiden työssä oli istumista sekä jaloittelua ja seisomista. Pelkkää istumatyötäkin tekevien riskit katosivat, jos he lisäsivät päivittäistä liikuntaansa 15–30 minuutilla, tulokset osoittivat. Tulokset pysyivät ennallaan senkin jälkeen, kun analyysissa huomioitiin osallistujien ikä, sukupuoli, koulutustaso, tupakointi, alkoholin käyttö ja painoindeksi.

Istumatyö ja fyysisesti passiivinen elämäntapa voivat altistaa muun muassa tyypin 2 diabetekselle, lihavuudelle ja metaboliselle oireyhtymälle, mitkä suurentavat sydän- ja verisuonitautien ja monien muiden sairauksien vaaraa. Viime aikoina liikuntasuosituksissa onkin alettu korostaa liikunnan lisäksi myös istumisen vähentämistä.

Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.

fi
Yksityisyytesi

Kun vierailet sivustollamme, voimme tallentaa tai hakea tietoja selaimestasi, pääsääntöisesti evästeiden muodossa. Näitä tietoja käytetään pääsääntöisesti analytiikassa ja saadaksemme palvelun toimimaan odottamallasi tavalla. Kunnioitamme yksityisyyttäsi, ja voit valita mitkä evästeet haluat hyväksyä. Tiedot eivät yleisesti tunnista sinua suoraan, mutta ne voivat tarjota juuri sinulle mukautetun verkkokokemuksen. Jos olet käynyt verkkosivustollamme aiemmin ja hyväksynyt evästeiden käytön, voit aina poistaa ne siirtymällä selaimesi yksityisyysasetuksiin.