Pullotetussa vedessä tiedetään olevan mikromuovia, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan osa muovista on vielä pienemmässä muodossa. Yhdessä pullossa vettä voi olla jopa satojatuhansia nanomuovihiukkasia, joita ei aiemmin ole havaittu, uusi tutkimus osoittaa.

Nanomuovit ovat paljaalle silmälle näkymättömiä muovipalasia, joiden paksuus on vain noin viideskymmenesosa ihmishiuksen paksuudesta. Ne ovat huomattavasti pienempiä kuin mikromuovit, joiden terveysriskeihin on herätty viime vuosina. Mikromuovia on tutkimusten mukaan todennäköisesti melkein kaikkialla ilmakehässä ja merissä, joten on todennäköistä, että myös nanomuovia tullaan löytämään paljon.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa tutkijat selvittivät Raman-mikroskoopilla seitsemän eri muovin määriä kolmen eri valmistajan pullovesistä.

Tulosten perusteella yhdessä vesilitrassa oli noin 100 000–370 000 hiukkasta, joista 90 prosenttia oli nanomuovia. Loput olivat suurempikokoista mikromuovia.

Vesipullot tehdään yleensä PET-muovista, joten ei ollut yllättävää, että tutkijat löysivät sitä myös vesinäytteistä. Vielä PET-muovia enemmän vesissä oli kuitenkin polyamidia eli nailonia. Tutkijat uskovat sen kulkeutuvan veteen muovisuodattimista, joilla pullotettava vesi puhdistetaan. Vesissä oli myös muita yleisiä muoveja, mutta ei yhtä paljon.

Seuraavaksi tutkijat aikovat selvittää, kuinka paljon nanomuovia on vesijohtovesissä. Meneillään on myös hankkeita, joissa kartoitetaan ihmiskudosten nanomuovimääriä.

Nanomuovien terveysvaikutuksia ei vielä tiedetä, mutta pienen kokonsa ansiosta ne voivat kulkeutua suoliston ja keuhkojen kautta verenkiertoon ja muun muassa sydämeen, aivoihin ja yksittäisiin soluihin.

Tutkimus julkaistiin Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä.

sv_SE
Din integritet

När du besöker vår sida kan vi lagra eller hämta information från din webbläsare, främst i form av cookies. Denna information används främst för analyser och för att få tjänsten att fungera som du förväntar dig. Vi respekterar din integritet och du kan välja vilka cookies du vill acceptera. Informationen identifierar dig vanligtvis inte direkt, men den kan ge en anpassad onlineupplevelse just för dig. Om du har besökt vår webbplats tidigare och accepterat användningen av cookies kan du alltid radera dem genom att gå till din webbläsares sekretessinställningar.