Vähintään 5 000 askelta päivässä liikkuvat säästyvät masennusoireilta muita todennäköisemmin, tuore meta-analyysitutkimus osoittaa. Myös liikunnan lisääminen näyttäisi pienentävän masennusoireiden riskiä.

Analyysissa yhdistettiin 33 tutkimuksen aineistot, jotka koostuivat 96 000 aikuisen terveystiedoista. Mukaan kelpuutettiin vain tutkimuksia, joissa fyysistä aktiivisuutta oli mitattu askelmittareilla tai vastaavilla laitteilla.

Masennusoireiden riski oli tasaisesti sitä pienempi mitä enemmän potilas liikkui, tulokset osoittivat. Hyödyt olivat kuitenkin selvimmät osallistujilla, jotka ottivat vähintään 5 000–7 000 askelta päivittäin. Heidän masennusriskinsä oli noin 30–40 prosenttia pienempi kuin alle 5 000 askelta päivittäin liikkuvien.

Myös liikunnan lisääminen liittyi masennusriskin pienentymiseen. Riski pieneni 9 prosenttia jokaista tuhannen askeleen lisäystä kohden, tulokset osoittivat.

Meta-analyysin tulokset vahvistavat näyttöä liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden merkityksestä masennuksen ehkäisyssä. Aiemmissa tutkimuksissa liikunnan on osoitettu lievittävän masennusta sairastavien oireita varsinkin, jos se yhdistetään muihin masennushoitoihin. Vaikutus voi johtua suoraan liikunnasta, mutta myös liikunnan sosiaaliset puolet saattavat selittää osan.

Tutkimus julkaistiin JAMA Network Open -lehdessä.

sv_SE
Din integritet

När du besöker vår sida kan vi lagra eller hämta information från din webbläsare, främst i form av cookies. Denna information används främst för analyser och för att få tjänsten att fungera som du förväntar dig. Vi respekterar din integritet och du kan välja vilka cookies du vill acceptera. Informationen identifierar dig vanligtvis inte direkt, men den kan ge en anpassad onlineupplevelse just för dig. Om du har besökt vår webbplats tidigare och accepterat användningen av cookies kan du alltid radera dem genom att gå till din webbläsares sekretessinställningar.