Taiteita ja käsitöitä harrastavat ovat muita todennäköisemmin onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä, brittitutkimus osoittaa. Ero ei ole suuren suuri, mutta silti huomion arvoinen.

Tiedot perustuvat vuosittain tehtävään kyselytutkimukseen, johon vastasi 7 200 brittiä. Vastaajista 37 prosenttia kertoi harrastavansa esimerkiksi taidekäsitöitä, kutomista, puutöitä tai keramiikkaa.

Vastausten perusteella käsitöitä harrastavat olivat onnellisempia, tyytyväisempiä elämäänsä ja kokivat elämänsä mielekkääksi muita vastaajia todennäköisemmin. Harrastukset eivät vaikuttaneet tosin siihen, miten todennäköisesti vastaaja koki itsensä yksinäiseksi.

Harrastuksiin liitetyt vaikutukset näkyivät senkin jälkeen, kun analyysissa huomioitiin osallistujien taloudellinen ja sosiaalinen tilanne, sukupuoli, ikä, terveydentila ja työtilanne.

Tutkimuksesta ei voi päätellä olivatko käsitöitä harrastavat jo valmiiksi onnellisempia kuin muut vai lisäsikö harrastaminen tyytyväisyyttä. Tämän selvittäminen vaatisi lisätutkimuksia.

Tulokset julkaistiin Frontiers in Public Health -lehdessä.

sv_SE
Din integritet

När du besöker vår sida kan vi lagra eller hämta information från din webbläsare, främst i form av cookies. Denna information används främst för analyser och för att få tjänsten att fungera som du förväntar dig. Vi respekterar din integritet och du kan välja vilka cookies du vill acceptera. Informationen identifierar dig vanligtvis inte direkt, men den kan ge en anpassad onlineupplevelse just för dig. Om du har besökt vår webbplats tidigare och accepterat användningen av cookies kan du alltid radera dem genom att gå till din webbläsares sekretessinställningar.