Suomessa on tänä vuonna raportoitu toistaiseksi yhteensä 121 hinkuyskätapausta, joista suurin osa Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla, kertoo Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos (THL). 

Määrä on hieman enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna, mutta Suomen tilanne on hyvä verrattuna moneen Keski-Euroopan maahan. Esimerkiksi Hollannissa ja Tšekissä on kuluneen vuoden aikana todettu huomattava määrä hinkuyskätapauksia. Myös muissa Pohjoismaissa tapauksia on ollut selvästi enemmän kuin Suomessa.

– Varsinais-Suomen ja Uudenmaan tapaukset ovat olleet ainakin toistaiseksi melko pieniä rypäitä ja rajoittuneet pääosin koululuokkiin tai harrastejoukkueisiin. Lisäksi alueilla on todettu yksittäisiä tartuntoja myös muussa väestössä, mutta tällä hetkellä ei ole viitteitä taudin laajemmasta leviämisestä, sanoo THL:n tartuntatautilääkäri Santtu Heinonen.

Hinkuyskärokote kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan

Suomessa kaikki lapset ja nuoret aikuiset saavat hinkuyskärokotukset maksutta osana kansallista rokotusohjelmaa. Taudin ehkäisyn kannalta on tärkeää, että kaikki ottavat rokotusohjelman mukaiset rokotukset ajallaan. Muualla Euroopassa todettujen hinkuyskäepidemioiden vuoksi matkailijoiden on tärkeää huolehtia matkailijoiden rokotussuojasta, erityisesti jos matkustetaan pienten lasten kanssa.

Hinkuyskän rokotuskattavuus on Suomessa varsin hyvä. Nykyään käytössä olevan hinkuyskärokotteen teho bakteerin aiheuttamaa tautia vastaan on noin 80 prosenttia. Rokote suojaa imeväisikäisiä vauvoja tehokkaasti vakalta taudilta.

Hinkuyskä tarttuu pisaratartuntana

Hinkuyskä tarttuu pisaratartuntana. Taudin alkuvaiheessa se tarttuu hyvin herkästi, mutta tartuttavuus vähenee vähitellen. Taudin tyypillinen oire on nimensä mukaisesti sitkeä, puuskittainen yskä, joka voi kestää jopa kolme kuukautta. Erityisesti pienillä lapsilla yskä voi olla tikahduttavaa ja sisäänhengitys voi vaikeutua, jolloin kuuluu hinkuva ääni yskänpuuskan loppuvaiheessa.

Hinkuyskän taudinkulkua voidaan lievittää antibioottihoidolla, jos hoito päästään aloittamaan taudin alkuvaiheessa. Jos oireiden alusta on kulunut yli kuukausi, antibiootista ei ole enää hyötyä. Pikkulapset hoidetaan usein sairaalassa.

Hinkuyskä on erityisen vaarallinen alle kuuden kuukauden ikäisille rokottamattomille tai puuteellisesti rokotetuille pikkulapsille. Erityisen riskiryhmän muodostavat alle kolmen kuukauden ikäiset lapset, jotka eivät ole vielä ehtineet saada ensimmäistä hinkuyskärokoteannosta.

sv_SE
Din integritet

När du besöker vår sida kan vi lagra eller hämta information från din webbläsare, främst i form av cookies. Denna information används främst för analyser och för att få tjänsten att fungera som du förväntar dig. Vi respekterar din integritet och du kan välja vilka cookies du vill acceptera. Informationen identifierar dig vanligtvis inte direkt, men den kan ge en anpassad onlineupplevelse just för dig. Om du har besökt vår webbplats tidigare och accepterat användningen av cookies kan du alltid radera dem genom att gå till din webbläsares sekretessinställningar.