Kaihi, glaukooma ja silmänpohjan ikärappeuma ovat yleisimmät iäkkäiden näkövammaisuuden aiheuttajat. Ne myös kaikki suurentavat kaatumisten ja niistä johtuvien luunmurtumien vaaraa, tuore tutkimus osoittaa.

Tulosten perusteella jotain kyseisistä silmäsairauksista sairastavan riski kaatua on 25–40 prosenttia suurempi kuin samanikäisen, jolla ei ole silmäsairauksia. Luunmurtumien riski on puolestaan 20–30 prosenttia suurempi ja riski koskee käytännössä kaikkia murtumia.

Näkövammaisuus on tunnettu kaatumisten riskitekijä, joten tulokset eivät ole täysin yllättäviä. Tutkimustieto yksittäisten iän myötä yleistyvien silmäsairauksien vaikutuksista on kuitenkin ollut vaihtelevaa.

Tutkimuksessa käytettiin 410 000 kaihipotilaan, 76 000 silmänpohjan ikärappeumaa sairastavan, 90 000 glaukoomapotilaan ja 2,9 miljoonan terveen rekisteritietoja vuosilta 2007–2020. Osallistujat olivat keskimäärin 70–79-vuotiaita.

Tulokset julkaistiin JAMA Ophthalmology -lehdessä.

Elintavat auttavat ehkäisemään silmäsairauksia

Silmänpohjan ikärappeuma on yleisin näkövammaisuutta aiheuttava sairaus länsimaissa. Siihen ei ole parantavaa hoitoa, joten tarve sairastumista ehkäiseville keinoille ja hoidoille on suuri. Sairastumisriskiään voi pienentää muun muassa lopettamalla tupakoinnin, syömällä runsaasti vihanneksia ja kalaa, liikkumalla riittävästi ja laihduttamalla mahdolliset liikakilot.

Glaukooma on hitaasti etenevä näkövammaisuutta aiheuttava silmäsairaus, jota sairastaa noin 90 000 suomalaista. Se yleistyy iän myötä ja valtaosa potilaista on yli 65-vuotiaita. Silmänpaineen alentaminen, joko lääkkeiden tai leikkaustoimenpiteiden avulla, on ainoa tunnettu hoito glaukoomaan.

Joka kolmannella yli 65-vuotiaalla on näköä haittaava kaihi yhdessä tai kummassakin silmässä. Kaihille altistavat mm. ylipaino, tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö sekä jotkin infektiot, lääkitykset ja silmävammat. Myös runsas auringonvalo suurentaa riskiä.

sv_SE
Din integritet

När du besöker vår sida kan vi lagra eller hämta information från din webbläsare, främst i form av cookies. Denna information används främst för analyser och för att få tjänsten att fungera som du förväntar dig. Vi respekterar din integritet och du kan välja vilka cookies du vill acceptera. Informationen identifierar dig vanligtvis inte direkt, men den kan ge en anpassad onlineupplevelse just för dig. Om du har besökt vår webbplats tidigare och accepterat användningen av cookies kan du alltid radera dem genom att gå till din webbläsares sekretessinställningar.