Rahapelaaminen kohtalaisen riskin tai ongelmapelaamisen tasolla on lisääntynyt, ilmenee THL:n Suomalaisten rahapelaaminen -väestötutkimuksen ennakkotuloksista. 

Vuonna 2023 kohtalaisen riskin tai ongelmapelaamisen tasolla pelasi 4,2 prosenttia vastaajista, mikä väestötasolla tarkoittaa noin 151 000 henkilöä. Vakavuudeltaan eritasoiset peliongelmat ovat selvästi yleisempiä miehillä kuin naisilla. Miehillä ongelmapelaaminen on lisääntynyt edellisestä tutkimuksesta, naisilla puolestaan rahapelaaminen alhaisen riskin tasolla on yleistynyt.

Suomalaisista 70 prosenttia on pelannut rahapelejä 12 viime kuukauden aikana. Vastaava luku vuonna 2019 oli 78 prosenttia. Rahapelaajien kokonaismäärä on siis pienentynyt.

– Vaikka rahapelaaminen on vähentynyt, osoittavat ennakkotulokset selkeästi, että vakavammat ongelmat ovat lisääntyneet, sanoo tutkimuspäällikkö Anne Salonen.

Hallitusohjelmaan on kirjattu rahapelijärjestelmän uudistus, jossa yksinoikeusjärjestelmästä siirrytään lisenssijärjestelmään.

– Nyt tarvitaan entistä vahvempia toimia, joilla saadaan vakavuudeltaan erilaiset rahapeliongelmat vähenemään. Uudistus tarjoaa mahdollisuuden esimerkiksi rajoittaa rahapelien markkinointia ja asettaa pelaajille pakollisia kattavia kulutusrajoja, toteaa tutkija Tanja Grönroos.

sv_SE
Din integritet

När du besöker vår sida kan vi lagra eller hämta information från din webbläsare, främst i form av cookies. Denna information används främst för analyser och för att få tjänsten att fungera som du förväntar dig. Vi respekterar din integritet och du kan välja vilka cookies du vill acceptera. Informationen identifierar dig vanligtvis inte direkt, men den kan ge en anpassad onlineupplevelse just för dig. Om du har besökt vår webbplats tidigare och accepterat användningen av cookies kan du alltid radera dem genom att gå till din webbläsares sekretessinställningar.