Helmikuun 7. päivä vietetään valtakunnallista varautusmispäivää. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea muistuttaa, että 72 tunnin kotivaraan kuuluu myös kotona olevan lääkekaapin asianmukainen varustus. 

Jos lääkekaapin siivoamisesta on kulunnut tovi, nyt on hyvä hetki tarkistaa sen sisältö. Vanhentuneet tai käyttämättä jääneet lääkkeet tulee poistaa ja palauttaa apteekkiin. Samalla on hyvä tarkistaa, että lääkekaapin sisältö on ajantasalla. Kodin lääkekaapista tulisi löytyä ainakin kipu- ja kuumelääke, ensiaputarvikkeet haavojen hoitoon, allergialääke, apu äkilliseen ripuliin ja toimiva kuumemittari.

Jokaisen tulisi myös muistaa uusia reseptinsä ajoissa ja varmistaa, että kotona on muutaman päivän käyttöä vastaava määrä reseptilääkkeitä.

On myös hyvä huolehtia siitä, että käytössä oleviin, kriittisiin, virtaa vaativiin lääkinnällisiin laitteisiin on varavirtalähde ja että kotoa löytyy paristoja tarvittaviin terveydenseurannan laitteisiin, kuten verenpainemittariin.

Valtakunnallinen Varautumispäivä muistuttaa varautumisen merkityksestä ja kannustaa jokaista tekemään konkreettisia tekoja oman varautumisensa eteen. Varautumispäivää vietetään 7.2., koska viranomaisten ja järjestöjen yhteinen suositus on, että jokaisen kotitalouden tulisi olla varautunut vähintään 72 tunnin ajaksi. Varautumispäivän järjestää Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö yhteistyössä Kuntaliiton ja Huoltovarmuuskeskuksen kanssa.

fi
Yksityisyytesi

Kun vierailet sivustollamme, voimme tallentaa tai hakea tietoja selaimestasi, pääsääntöisesti evästeiden muodossa. Näitä tietoja käytetään pääsääntöisesti analytiikassa ja saadaksemme palvelun toimimaan odottamallasi tavalla. Kunnioitamme yksityisyyttäsi, ja voit valita mitkä evästeet haluat hyväksyä. Tiedot eivät yleisesti tunnista sinua suoraan, mutta ne voivat tarjota juuri sinulle mukautetun verkkokokemuksen. Jos olet käynyt verkkosivustollamme aiemmin ja hyväksynyt evästeiden käytön, voit aina poistaa ne siirtymällä selaimesi yksityisyysasetuksiin.